Konneveden seitsemän kosken reitti on houkutellut kalastajia kautta aikojen. Esihistoriallisesta ajasta saakka kalastus on ollut alueella tärkeä elinkeino ja Siikakoskelta löytynyt rautakautinen hautaraunio nuolenkärkineen kertoo alueen käytöstä jo tuhat vuotta sitten. Alueen tunnetuin kalastaja on kuitenkin valtiopäämies Urho Kekkonen, joka kalasti koskilla lukuisat kerrat. Nykyään koskille pääsee kalastamaan kuka tahansa luvan lunastanut. Saattaapa koskien varsilla törmätä myös pienempiin kalastajiin, saukkoon ja koskikaraan.
Koskien omistushistoriaa on jäljitetty 1500-luvulle, jolloin Konneveden kosket kuuluivat Kärkkäälän kylään, todennäköisesti Kärkkäälän talolle. Siikakoski kuului 1564 Siuntion Jaakko Henrikinpojalle. Tämän jälkeen koskien käyttö jakaantui alueen talojen kesken ja isojako 1757 vahvisti jaon usealle omistajalle. 1900-luvulla kosket siirtyivät pikkuhiljaa Kellankosken Voima Oy:n hallintaan ja sen kautta paperiyhtiö Myllykosken Paperitehdas Oy:n omaisuudeksi. Yhtiö vuokrasi kalastusoikeuksia koskiin ja samalla kosket toimivat yhtiön virkistyskäytössä. Nykyään seitsemän kosken reitin omistaa Konneveden kunta.
Kosket ovat tarjonneet ihmisille ravinnon ja virkistyksen ohella myös apua arkitöihin. Vesikäyttöiset myllyt helpottivat viljan jauhamista, sillä silloin vältyttiin raskaiden käsikivien käytöltä. Ensimmäiset verokirjoihin merkityt tiedot koskien varsille pystytetyistä myllyistä löytyvät 1700-luvun lopulta. Todennäköisesti myllyjä on ollut koskissa aiemminkin. 1800-luvulla koskissa toimi kaksi verotettavaa myllyä, jotka olivat Siikakoskessa ja Kellankoskessa.
Myllyt maksoivat verona tietyn osan jauhamistaan jauhoista. Suurten myllyjen käytöstä vastasivat tehtävään palkatut myllärit. Myllyihin lähdettiin, kun jauhot alkoivat loppua. Matkalle lähtivät yleensä miehet, sillä matkat saattoivat kestää päiviä. Konnevedellä jauhattamassa kävi väkeä niin Rautalammilta, Sumiaisista kuin Hankasalmeltakin. Myllyissä jauhojen jauhatuksen ohella sahattiin myös puutavaraa, sillä käsityönä se oli raskasta. Myllyt säilyivät käytössä 1900-luvun alkukymmenille, jolloin tehokkaat sähkökäyttöiset myllyt syrjäyttivät vanhan tekniikan. Myllyihin liittyy tarinaperinnettä, joissa myllynhaltiat ovat auttaneet ihmisiä:
”Poikasena menin kerran myllyyn Kellänkoskelle. Mylly oli puromylly. Panin myllyn käyntiin ja menin itse myllytupaan nukkumaan. Heräsin äkkiä, kun joku nykäisi minua ja sanoi: ”Nouse ylös kahtomaan, mylly jauhaa tyhjää.” juoksin kiireesti myllyyn. Siellä oli juuri viimeiset jyvät menossa. Myllynhaltija minut herätti.”Rautalampi.
SKS, kansanrunousarkisto.
”Kellonkoskella oli vesimylly. Olin siellä jauhattajana. Paikkakuntalaiset toivat myllyyn jyviään. Eräänä kevätyönä valvoi Maria samassa huoneessa, missä minä nukuin uunin vierellä laudalla. Minusta tuntui, että Maria nykäisi minua ja sanoi ”Nouse ylös! Mylly jauhaa tyhjää.” Lähdin heti paikalla myllyyn, ja mylly todella jauhoi tyhjää. Kun tulin myllystä takaisin sisälle, sanoin Marialle: ”Olipa hyvä, että herätitte!” Mutta Maria vakuutti: ”En minä sinua herättänyt.” Henkimaailmaan kuuluva myllynhaltia se siis oli, joka minut herätti.” – Konnevesi.
SKS, kansanrunousarkisto.
Konneveden ja Liesveden välisiä koskia perattiin 1860-luvulla myös veneliikenteen ja tukinuiton tarpeisiin. Vesitiet tarjosivat parhaan keinon kuljettaa puutavaraa kauas tehtaiden käsiteltäväksi. Konneveden kosket ovat nähneet lukemattomien tukkien syöksyvän Etelä-Konnevedeltä ensin alas Siikakoskea ja siitä eteenpäin. Metsätyö ja tukinuitto tarjosi maaseudun väestölle uuden tavan hankkia elantoaan 1900-luvun alussa. Tukkilaiset irrottivat jokiuomiin tarttuneet tukit ja varmistivat kauppatavaran sujuvan kulun.
Kosket mahdollistivat myös 1900-luvun alussa maaseudun sähköistämisen. Sodan jälkeen oli pulaa öljystä ja polttoaineista ja sähköistysbuumi valtasi Suomen. ”Sähköistysraivon” aikana perustettiin myös Konnevedelle Kellankosken Voima Oy vuonna 1929. Voimalaitos rakennettiin Kellankosken sivu-uomaan ja 1930 ensimmäiset sähkövalot syttyivät Konneveden Hytölään ja sen lähialueille. Voimalaitos on edelleen toiminnassa, vaikkakin nykyään yhtiö on suunnannut toimintaansa seitsemän kosken kalastuslupien myyntiin.
Nykyään kosket ovat pääasiallisesti virkistyskäytössä. Jokaisen kosken varrella on katettu tulentekopaikka, laavut löytyvät Siikakoskelta, Taikinaiselta ja Karinkoskelta. Kellankoskella on grillikatos.
