Matka Savon sydämestä Pariisiin taidetta opiskelemaan ja tekemään ei ollut 1800-luvun loppupuolella naiselle helppo tehtävä. Ympäristön odotukset ja taloudellisten mahdollisuuksien puute hidastivatkin Viivi Vallgrenin tietä taiteilijaksi, mutta eivät pystyneet sitä estämään. Taideopinnot Akseli Gallen-Kallelan johdolla veivät Viivi Vallgrenin taiteen rikkaaseen maailmaan, jossa Viivi pysyi ja kukoisti. Tunnetun kuvanveistäjämiehensä Ville Vallgrenin kanssa he elivät omassa paratiisissaan Espoon Leppävaarassa onnellisina taidetta tehden. Viivi Vallgrenin maalauksia, piirustuksia ja veistoksia löytyy Rautalammin museon kokoelmasta useita. Ne muodostavat kokoelman ytimen esitellen muun muassa Rautalammin Nipurin talon palvelusväkeä – tavallisia rautalampilaisia ihmisiä – arkisissa askareissaan.
Rakas Rautalampi
Nipurin taloon Rautalammille syntyi kuutamoisena iltana lokakuussa 1867 tytär, Flora Olivia, joka tunnettiin tuttavallisemmin nimellä Viivi. Viivi Lindbohm vietti lapsuutensa Rautalammilla aitojen maalaisihmisten ympäröimänä. Hänen vanhempansa olivat nimismies, Ivar Fredrik Lindbohm (1837 – 1900) ja Elvira Aurora o.s. Breitholz (1836 – 1920). Äidiltään Viivi kertoo perineensä kauneudentajunsa ja rakkauden luomiseen. Viivi arvosti Rautalammin kaunista luontoa ja rautalampilaisia ihmisiä. Täti Stooren leivonnaiset, nuorten matka Konnekoskelle ja Ropolan joulujuhlat jäivät unohtumattomina hänen mieleensä. Muistelmateoksessaan Sydämeni kirja (1949) Viivi palaa usein Rautalammin maisemiin muistellen niitä kaiholla.
Opintie opettajaksi
Viivin koulutie alkoi kotiopettajattarien johdolla. Näistä ensimmäinen oli myöhemmin Rautalammin postinhoitajana toiminut Julie Lundahl. Viivi kävi myös Langin neitien koulua Rautalammin pappilassa ja Jyväskylän tyttökoulua. Koulun päätyttyä Viivi Lindbohm halusi palavasti näyttelijäksi. Eräillä kesäjuhlilla Rautalammilla myös urkuri Lauri Hämäläinen, taiteilija Väinö Hämäläisen isä, oli huomannut Viivin lahjat ja kannusti tätä pyrkimään teatteriin. Viivin perhe ei kuitenkaan ajatusta hyväksynyt, tuohon aikaan näyttelijättären ammattia pidettiin syntisenä. Viivillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä Jyväskylän seminaariin opettajaksi opiskelemaan.
Avioliitto ja taiteentekemistä
Opettajaksi valmistuttuaan 1889 Viivi sai työn Lempäälästä, Tampereen läheltä. Pian paikallinen varatuomari, Kuljun kartanon poika, Werner Palander pyysi häntä vaimokseen. Avioiduttuaan Viivi Palander, suomalaisittain Paarmio luopui opettajan työstään ja alkoi harrastaa kuorolaulua, teatteria ja näyttelemistä. Olipa Palandereilla vieraanaan kuorotoiminnan tiimoilta Jean Sibeliuskin. Pian syntyivät Viivin lapset: tytär Elvi ja poika Eilo. Viivi alkoi myös pikkuhiljaa maalata. Hän osallistui taiteilijoiden järjestämille yksityisille maalauskursseille ja hakeutui myös Akseli Gallen-Kallelan oppiin.Gallen-Kallela kävikin usein ohjaamassa ja arvioimassa Viivin ahkerasti tekemiä töitä. Heille muodostui vastavuoroinen toveruus. Viivin kertoman mukaan Gallen-Kallela jopa muutti Porin mausoleumin luonnosta Viivin kommenttien mukaisesti.
Helsinki – Pariisi
Avioliitto Werner Palanderin kanssa alkoi rakoilla. Kun Viivi oli löytänyt taiteen tekemisen intohimon, hän halusi kehittyä taiteilijana edelleen ja itsenäistyä. Viivi päätyi muuttamaan pois kotoaan Helsinkiin, jossa aloitti taideopinnot Helsingin yliopiston piirustussalissa ja vuonna 1905 Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Taideteollisessa keskuskoulussa Viivi opiskeli vuosina 1907-09. Ulkomailla Viivi jatkoi opintojaan Pariisissa Académie Grande Chaumièressä, jossa hän viipyi kuvanveistoa ja piirustusta harjoittelemassa 1908-1912 välisen ajan, jonka jälkeen hän palasi Suomeen.
Viivi ja Ville Vallgren
Suomessa Viivi alkoi rakennuttaa taloa nykyisen Espoon Leppävaaraan ystävältään saamansa perinnön turvin. Talon rakentumisen aikoihin hän osallistui taiteilijaseuran illallisille Nybergin kahvilassa. Pitkän illallispöydän toisessa päässä istui mielenkiintoisen näköinen henkilö, kuvanveistäjä Ville Vallgren. Tuona iltana vuonna 1912 Viivi ja Ville tutustuivat toisiinsa ja olivat sen jälkeen erottamattomat. Viivin ja Villen tarina saattoi alkaa talvella 1913 Leppävaarassa, Viivin vastavalmistuneessa talossa, kun Ville palasi Suomeen Ranskasta, jossa oli asunut jo yli 30-vuotta. Leppävaarassa Viivi ja Ville asuivat onnellisina eläinystäviensä keskellä kasvimaataan viljellen ja taidetta tehden. Leppävaaran maasta kaivetusta savesta he tekivät veistoksia ja maansa antimilla he kestitsivät ystäviään, muun muassa naapuriaan Akseli Gallen-Kallelaa. Monet hauskat juhlat kuuluivat taiteilijaparin kotiin. Taiteilijapari avioitui 4.8.1917. Vallgrenit vierailivat myös Rautalammilla ja Aina Peura kuului heidän tuttaviinsa.
Viivi ja Ville Vallgren viettivät aikaa Leppävaaran ohella myös Ranskassa, etenkin Pariisissa vuonna 1920. Pariisi oli heille molemmille hyvin rakas. Siellä molemmat työskentelivät ja tapasivat vanhoja ystäviään, joiden kanssa he järjestivät unohtumattomia juhlia. Suomesta Vallgrenit joutuivat lähtemään uudelleen ikävissä merkeissä sodan jaloista Tukholmaan joulun 1939 tienoilla. Tuolloin jo 84-vuotias Ville sairastui. Kotiinpaluun jälkeen Villen kunto heikkeni ja hän joutui Marian sairaalaan. Usean viikon sairaalassaolon jälkeen Ville kuoli 13.10. 1940 elämäänsä tyytyväisenä Viivi rinnallaan. Viivi eli vielä vuoteen 1952.
Lähteet:
Vallgren, Viivi, 1949. Sydämeni kirja. WSOY, Porvoo.
