Petri Reinikainen s. 1960

Kuvataiteilija Petri Reinikainen tunnetaan erityisesti piirroksistaan, joissa hän yhdistelee ympäristöstään poimimiaan ornamentteja ja geometrisia kuvioita luoden ainutlaatuisia ja rikkaita kuvamaailmoja. Rautalammin museon kokoelmaan kuuluu Reinikaisen teos Rooma I. Taideopinnot Petri Reinikainen syntyi Kajaanissa 1960, mutta asui Rautalammilla koko lapsuutensa ajan. Hän suuntautui taiteen pariin jo nuorena ja kävi Savonlinnan taidelukion vuosina 1977-1981. Tämän jälkeen Reinikainen suoritti taideopintoja […]

Koskipää

Kulttuurihistoriallinen Koskipää 1930-luvulle saakka kirkonkylän viimeinen tien vieressä ollut asuinpaikka oli Koskipää. Koskipää oli itse asiassa rakennusryhmä. Se muodostui kolmesta läheisestä yhteistä pihaa ympäröivästä asuinrakennuksesta ja ulkorakennuksista. Päärakennus oli maantien suuntainen. Jokiranta- ja entinen tulitikkutehdas asuinrakennukset olivat puolestaan päädyt maantietä kohti. Päärakennus oli säätyläistalo. Rakennuksen perustana oli savutuvan hirret, joiden jatkoksi oli rakennettu useita kamareita.  […]

Noukkalampi

Pieni käsityöläisten yhdyskunta asettui 1800-luvun lopussa asumaan Noukkalammen eteläpuolelle jyrkkään ranta-ahteeseen. Kun kirkonkylä laajeni, muurarin, läkkisepän, kellosepän, räätälin, nahkurin ja suutarin lesken mökit kasvoivat kiinni ydinkeskustaan. Mäkituvat sijaitsivat seurakunnan maalla. Mäkituvista on jäljellä nykyisten rakennusten runkoina kaksi, Tupsula ja Kohvakka. 1800 -luvun loppupuolella Noukkalammen etelärannalle oli syntynyt pieni käsityöläisyhdyskunta. Kuvassa oleva Tupsula on pappilan vanha mäkitupa. […]

Viivi Paarmio-Vallgren 1867-1952

Matka Savon sydämestä Pariisiin taidetta opiskelemaan ja tekemään ei ollut 1800-luvun loppupuolella naiselle helppo tehtävä. Ympäristön odotukset ja taloudellisten mahdollisuuksien puute hidastivatkin Viivi Vallgrenin tietä taiteilijaksi, mutta eivät pystyneet sitä estämään. Taideopinnot Akseli Gallen-Kallelan johdolla veivät Viivi Vallgrenin taiteen rikkaaseen maailmaan, jossa Viivi pysyi ja kukoisti. Tunnetun kuvanveistäjämiehensä Ville Vallgrenin kanssa he elivät omassa paratiisissaan […]

Matti Lohen koulu

Kirkonkylän kansakoulu rakennettiin Pentinpellolle Syväjärven maisemaan vuonna 1874.Kirvesmiehenä oli Sahalan päivätyömies Gabriel Hänninen, joka tunnettiin pöytäkirjoja myöten Kapakka-Kaaprona. Lisänimi tuli kaiketi miehen asuinpaikasta Kapakkaniemestä. Ennen kuin päästiin rakentamaan, piti suutari Ylösen leski tupineen siirtää alta pois. Kivijalattomassa pienessä hirsituvassa oli tupa ja laudoista kyhätty eteinen, missä säilytettiin ruokaa. Pappilan torppari Efraim Jäntti sai tarkat ohjeet tuvan siirtämiseksi nykyisen Koulunlahden itäpuolelle. Rikkonaisia laseja […]

Oili Marski s.1954

Rautalammilla asuva taidemaalari Oili Marski tunnetaan impressionistisista, hetken vaikutelmaa kuvaavista maalauksistaan. Usein taiteilijan aiheena ovat luonnonmaisemat ja -tunnelmat. Marski on toiminut ammattitaiteilijana vuodesta 1983 alkaen. Hänen ateljeekotinsa sijaitsee Rautalammin Korholan kartanossa, jossa Aina Peura perusti Rautalammin museon ensimmäisen kokoelman. Rautalammin museon taidekokoelmaan kuuluu Marskin maalaus Maisema ”Sibelius” (2013). Satakunnasta Savoon Porin Reposaaressa 1954 syntynyt Oili Marski muutti […]